Vastuullisuus osana onnistunutta tapahtumaa
- Elina Tarpinen

- 14.4.
- 2 min käytetty lukemiseen
Kun tehdään onnistunutta tapahtumaa, on siinä aina mukana vastuullisuus monessakin muodossa. Vastuullisuus on tämän päivän kulmakivi, jonka päälle rakennetaan tilaisuus kuin tilaisuus. Yritykset miettivät vastuullisuuden teemaa hyvinkin laajasti ja se otetaan tapahtumien eri osioissa huomioon.
Myös kukkasomistuksen vastuullisuutta on hyvä pohtia tapahtuman rakentamisen yhteydessä. Kukat ovat tietysti kovin lyhytikäisiä ja tapahtumat voivat olla sitäkin lyhyempiä. Tässä blogissa muutama ajatus kukkien vastuullisuuden pohtimiseen.

Valitse luotettava ja vastuullinen kumppani toteuttamaan kukkasomistukset
Samat arvot tekemisessä helpottavat yhteistyötä. Kun hyvä kumppani löytyy, ei aikaa tarvitse aina käyttää uuden toteuttajan etsimiseen. Vastuullisuus on myös vastuullista yhteistyötä ja pitkäjänteisessä tekemissä päästään kehittämään yhteistä toimintaa yhä sujuvammaksi. Pitkässä yhteistyössä yhteiset toimintatavat hioutuvat ja kehittyvät. Silloin voidaan myös hyödyntää brändiin sopivia astioita kukkasomistuksessa. Näin vältetään kertakäyttöisiä astioita ja asetelma-astioilla voidaan korostaa tapahtuman haluttua tunnelmaa.
Suosi sesonkiajattelua kukissa. Sesongissa olevat leikkokukat ovat aina sen kauden parhaita, vähän niin kuin kauden vihanneksetkin. Sesongissa olevat kukat sopivat myös aina sen kauden henkeen. Kesällä saa myös kotimaisia kukkia runsaasti. Kotimaiset kukkaviljelijät ovat myös hyvinkin vastuullisia kukkien kasvattajia ja meillä on paljon Slow Flowers – kukkatiloja. Kauden kukat ovat aina hinta-laatu-suhteeltaan parhaita kukkia.
Kierrätä tapahtumasi kukat! Tapahtumat kestävät parhaimmillaan vain muutaman tunnin. Silloin kannattaa ehdottomasti koittaa hyödyntää kukkia myös tapahtuman jälkeen. Yksi vaihtoehto on antaa kukkia kävijöille mukaan kotiin vietäväksi. Tähän tarkoitukseen kukkakimput ovat ehdoton ykkönen. Kukat voidaan nostaa maljakoista ja pakata kosteutta mukaan, jotta ne kestävät kotiin saakka. Talvella on hyvä myös huomioida kukkien paketointi etteivät ne kuole kylmyyteen. Toinen vaihtoehto voi olla myös kukkien lahjoittaminen vaikkapa läheiseen vanhainkotiin. Näin kukat voivat ilostuttaa vielä pitkäänkin tapahtuman jälkeen.
Vastuullisuus kulkee käsikädessä onnistuneen tapahtuman kanssa ja antaa hyvän mielen kaupan päälle 😊! - Elina Tarpinen, Niityn Kukka
Kolme vinkkiä miten vastuullisuus voidaan toteuttaa tapahtumakukituksessa:
1) Valitse vastuullinen toimija kukkasomisteiden tekemiseen. Yhteisten arvojen ja pitkäjänteisen yhteistyön hedelmät kantavat pitkälle.
2) Suosi sesonkiajattelua kukissa. Kauden kukat ovat aina kauneimpia ja vuodenaikaan sopivia.
3) Laita hyvä kiertämään ja kierrätä tapahtumasi kukat edelleen. Voit antaa kukkia mukaan vaikkapa tapahtumasi kävijöille tai lahjoittaa ne vanhainkotiin.
Anna vastuullisuuden näkyä ja tuntua!

Blogin kirjoittaja Elina Tarpinen on Niityn Kukan perustaja ja floristi.
"Olen kukkien asiantuntija, ja suunnittelen toteutuksen briiffin ja budjetin pohjalta alusta loppuun. Sinun ei tarvitse tietää kukkasomistuksista – se on minun työni (ja intohimoni 🌸)."
050 357 6167




Kommentit